Seuraava Abitti-versio viikolla 41

Uusi yläpalkki

Syksyn ylioppilastutkinto on kohta saatu lukioissa päätökseen. Abitti päivitetään tutkinnon jälkeen. Päivitys ajoittuu viikolle 41 (8.10.-12.10.). 

Koenäkymän yläpalkki uudistuu ja useat sovellukset päivittyvät. LibreOffice päivitetään versioon 6 ja kuvankäsittelyohjelma Pinta päivitetään versioon 1.6. Päivityksen myötä Abittiin tulee uutena ohjelmana Geogebra 6. Vanhempi Geogebra 5 on mukana koejärjestelmässä uuden version rinnalla ainakin vielä kevään 2020 ylioppilastutkinnossa. Käynnistysvalikkoon tulee uusia vaihtoehtoja, jotka saattavat parantaa Abitin toimivuutta joillakin laitteilla. 

Päivityksen mukana tulee mahdolliseksi luoda Abittiin kevään 2019 ylioppilastutkinnon matematiikan kokeen kaltainen kaksiosaisen koe, jossa aluksi CAS-laskimet eivät ole käytössä ja opiskelija saa ne sujuvasti käyttöönsä loppuosan tehtäviin. Matematiikan kokeen B-osaan siirtymisen yksityiskohdat vaativat vielä lautakunnan käsittelyä ja niistä tiedotetaan päivityksen julkaisun yhteydessä.

Mahdollinen hyökkäysmenetelmä Abitissa

Abittiin on ollut mahdollista tuoda pieniä määriä tekstiaineistoa hyödyntäen ohjelmoitavia pelihiiriä tai ‑näppäimistöjä. Näissä laitteissa on pieni käyttäjän ohjelmoitava muisti, joka on tarkoitettu näppäinyhdistelmien tallentamiseen.

Tällaisten laitteiden käyttö on ylioppilaskokeessa kielletty. Ylioppilastutkintolautakunnan yleiset määräykset ja ohjeet toteaa kappaleessa 1.4.1: ”Halutessaan kokelas voi käyttää päätelaitteessaan lisälaitteita: näppäimistöä, langallista hiirtä tai muuta vastaavaa osoitintyökalua. —  Lisälaitteet eivät saa sisältää kokelaan koesuoritusta edistäviä aineistoja tai toimintoja (esim. oikoluku).”

Hyökkäysmenetelmä on ollut ylioppilastutkintolautakunnan tiedossa. Ylioppilaskokeissa käytettävässä koejärjestelmässä hyödynnetään erilaisia teknisiä valvontakeinoja, jotka ovat huomattavasti Abitti-ympäristöä tehokkaampia. Valvojien tulee ilmoittaa kaikista epäilyistä lautakuntaan jo kokeen ollessa käynnissä.

Abitti-kokeessa valvojat voivat seurata opiskelijoiden käyttämiä lisälaitteita. Pelihiiret ja ‑näppäimistöt poikkeavat yleensä ulkomuodoltaan tavallisista laitteista.

Tietoturva-asiantuntijoidemme laatima tekninen kuvaus haavoittuvuudesta löytyy tämän tiedotteen lopusta. Kiitokset Eetu Ketoselle, joka kuvasi meille ensimmäisenä toimivan hyväksikäyttötavan!

YTL on sitoutunut alan yleisten käytäntöjen mukaisesti ilmoittamaan järjestelmiensä kohdistuvista tietoturvailmoituksista kolmen kuukauden sisällä.


Pelihiiren makrot sähköisessä kokeessa

Sähköisessä koejärjestelmässä on haavoittuvuus, jota hyödyntämällä hyökkääjä voi syöttää ohjelmoitavan pelihiiren avulla ennalta tallentamaansa tekstiä koetilaisuudessa. Hyökkääjä voi tallentaa pelihiireensä makroja, jotka toistavat automaattisesti sarjan hiiren painikkeiden tapahtumia ja/tai näppäinkomentoja yhdellä näppäimen painalluksella. Näillä makroilla hyökkääjä voi toistaa useiden näppäinten peräkkäisiä sarjoja, esimerkiksi ennen koetilaisuutta tallentamaansa tekstin kirjoitusta.

Lisäämällä sähköisen koejärjestelmän teknistä valvontaa etukäteen tallennettujen näppäinpainallusten toistaminen voidaan tunnistaa koetilaisuudessa tai sen jälkeen. Koetilaisuudessa hyökkääjä voi toistaa tallentamiaan makroja, mutta järjestelmä havaitsee tämän tavallisesta koekäyttäytymisestä poikkeavan toiminnan hyvin todennäköisesti ja hyökkääjä jää kiinni.

Haavoittuvuuden hyväksikäyttö edellyttää jatkossa sekä huolimattomuutta kokeen järjestävältä taholta, että koejärjestelmän valvontatyökalujen pettämistä. Koska kokelaan kiinnijäämisen riski on tämän kaltaisen vilpin yrityksessä korkea, havaitun haavoittuvuuden väärinkäytön todennäköisyys on tulevaisuuden koetilanteissa pieni.

Työpöydän tiedostojen varmuuskopiointiin varattu tila on täynnä

Viime päivien aikana Abitti-tukeen on tullut lukuisia yhteydenottoja, joissa on raportoitu varmuuskopioihin varatun tilan täyttyneen. Eihän näin voi tapahtua ylioppilaskokeessa?

Abitti-koejärjestelmän suunnittelussa on varauduttu kaikenlaisiin teknisiin häiriöihin: sähkökatkoihin, koneiden jäätymisiin ja katkeileviin verkkojohtoihin. Siksi koejärjestelmän vastaukset tallentuvat automaattisesti molemmille koetilan palvelimille. Myös opiskelijan tallentamat tiedostot kopioidaan automaattisesti palvelimille.

Viime päivinä muutamassa laajemmassa jakelussa olleessa prelikokeessa on ollut mukana videoita. Kokeissa opiskelija lataa videon linkkiä klikkaamalla omalle työpöydälleen. Samalla  käynnistyy videosoitin mpv, joka näyttää videon.

Nyt myös varmuuskopiointijärjestelmä huomaa uuden työpöydälle ilmestyneen tiedoston ja käynnistää sen varmuuskopioinnin palvelimelle. Uuden videolinkin klikkaaminen lataa työpöydälle uuden videotiedoston, joka sekin varmuuskopioidaan. Sama linkki uudestaan, ja video ladataan uudeksi tiedostoksi ja varmuuskopioidaan nyt jo toiseen kertaan.

Tästä tapahtumaketjusta on useita seurauksia, joita kaikkia on havaittu tällä viikolla lukioissa:

  • Opiskelijan tiedostoille palvelimella varattu varmuuskopiointitila täyttyy. Tämä ei estä kokeen jatkamista, mutta varmuuskopiointi ei enää toimi. Ylioppilaskokeessa asiaan olisi puututtava ja ongelma selvitettävä yhdessä Abitti-tuen kanssa.
  • Tutkintoverkko kuormittuu. Isojen tiedostojen siirtäminen ei normaalitilanteessa vie kuin hetken, mutta jos opiskelijat tekevät tämän samanaikaisesti, on verkon suorituskyky koetuksella. Tässä tapauksessa latausta seuraa vielä tiedoston siirto takaisin. Lankaverkot selviytyvät tästäkin, mutta langattomat kurssikoeverkot ovat kovalla koetuksella.
  • Koetilan palvelin kuormittuu. Videon lähetys käy palvelimelta nopeasti. Ensimmäisen latauspyynnön jälkeen videotiedosto on palvelimen välimuistissa, josta sen tarjoilu opiskelijoille on nopeaa. Sen sijaan varmuuskopiointeja on tehtävä yksi kutakin tutkintoverkon opiskelijaa kohti. Aika paljon kirjoitettavaa – etenkin USB-muistilta käynnistetylle palvelimelle!

Ylioppilaskokeissa videoita on käytetty syksystä 2016 alkaen. Vastaavia ongelmia ei ole ilmennyt yhdessäkään kokeessa. Lautakunnan koodaamissa kokeissa videot on sijoitettu aineistovälilehdelle. Selain lataa ne palvelimelta ja näyttää ne suoraan aineistovälilehdellä. Videotiedostoja ei kirjoiteta työpöydälle eikä niitä siten varmuuskopioida.  Uusi katselukerta ei lataa videota uudelleen palvelimelta. Näin säästetään kokelaan varmuuskopiointitilaa sekä tutkintoverkon ja palvelimen kapasiteettia.

Varmuuskopiointitilan täyttyminen ei estä kokeen suorituksen jatkamista. Tilanteesta selviytyminen on helppoa: poistelemalla videot tai muut isot tiedostot työpöydältä varmuuskopiointi lähtee taas uudelleen toimimaan. Tilan opiskelijakohtainen rajoitus on tärkeää, jotta yksittäinen kokeen suorittaja ei voi häiritä kaikkien työskentelyä.

Abitti-kurssikoejärjestelmä mahdollistaa lukioissa harjoittelun ylioppilaskokeita varten. Opettajat voivat laatia kokeita yksinkertaisella editorilla. Oppimateriaalin tuottajat koodaavat omia kokeitaan ja käytettävissä on joitakin muiden tahojen tekemiä editoreita. Nämä eri tavoin koodatut kokeet antavat opiskelijoille ja valvojille hyvän mahdollisuuden harjoitella koetilannetta. Abitti-tuki on nytkin neuvonut lukioita ongelmissa, mutta kokeiden virheitä emme voi korjata. Palautetta voi antaa oppimateriaalien tuottajille. 

Jos ylioppilaskokeen suoritus keskeytyy kokelaasta riippumattoman teknisen häiriön takia, ongelman selvittämiseen kulunut aika hyvitetään kokelaalle. Kokelaan koesuoritus on varmuuskopioituna kaikissa kokeen vaiheissa, ja valvojat reagoivat mahdollisiin virhetilanteisiin. Lukiot saavat ongelmatilanteissa apua ja neuvoja Abitti-tuesta. Keväällä 2018 digitaalisia koesuorituksia tehtiin yli 50 000. Kaikki koesuoritukset saatiin turvallisesti arvosteltavaksi.

Tutkinnon koejärjestelmään ja Abittiin uusia ominaisuuksia syksyllä 2018

Tämä Abitti-tiedote julkaistaan poikkeuksellisesti myös Ylioppilastutkintolautakunnan verkkosivuilla blogitekstinä, koska se sisältää tutkinnon järjestämiseen liittyviä tietoja. Abitti-järjestelmän kehittämisestä tiedotetaan jatkossakin Abitti.fi-sivuilla.

Merkinnät kaavoihin ja kuviin

Syksyn uusia digitaalisia ylioppilaskokeita ovat mm. fysiikka ja kemia. Erityisesti näitä kokeita varten Abittiin ja digitaalisten ylioppilaskokeiden arvostelupalveluun on lisätty mahdollisuus tehdä merkintöjä vastauksissa oleviin kuviin ja kaavoihin. Merkintä tehdään valitsemalla osa kuvasta hiirellä. Merkintään voi liittää kommentin samaan tapaan kuin alleviivaukseen.

Merkintätoiminnallisuus on käytössä kaikissa ylioppilaskokeissa ja Abitti-kokeissa, myös vanhoissa, joten sitä voi kokeilla esimerkiksi jo palautetussa Abitti-kokeessa.

Elokuun uudet Abitti-tikut ja virtuaalipalvelimet

Julkaisimme heinäkuun lopussa uudet versiot palvelimen ja kokelaan USB-muisteista sekä virtuaalipalvelimista. Käynnistysvaihtoehdot ovat samat kuin toukokuun USB-muistilla, ja nämä vaihtoehdot löytyvät myös syksyn ylioppilastutkinnossa käytettävistä USB-muisteista. Päivitykset ovat pieniä:

  • Koejärjestelmän ohjeisiin on lisätty vinkit CSV-tiedostojen käsittelyyn erityisesti fysiikan ja kemian ylioppilaskoetta silmällä pitäen. Koejärjestelmän ohjeita voi katsoa osoitteessa https://cheat.abitti.fi.
  • Fysiikan, kemian ja matematiikan aineistoja koejärjestelmän ohjeissa on päivitetty.
  • Kaavaeditorista on korjattu muutamia pieniä virheitä. Kaavaeditorin demoversio on osoitteessa https://math-demo.abitti.fi/.

Täydellinen lista muutoksista löytyy Abitin muutoslokista.

Jos Abitti-kurssikokeissa käytettäviä opiskelijan USB-muisteja päivitetään, on myös palvelimen USB-muistit ja virtuaalikoneet päivitettävä. Vanhat opiskelijan USB-muistit toimivat uuden palvelinversion kanssa.

Naksu-ohjelma helpottaa virtuaalisten palvelinten hallintaa

Virtuaaliset palvelimet ovat saavuttaneet suurta suosiota Abitti-kokeissa. Virtuaalikoneen hallintaan tarkoitetun Vagrant-ohjelman komentoriviin pohjautuva käyttöliittymä on koettu hankalana. Ylioppilastutkintolautakunnan kehittämällä Naksu-ohjelmalla voi tehdä voimassaolevien ohjeiden mukaiset toimenpiteet toimenpiteet virtuaalipalvelimille hiirtä klikkailemalla. Naksu-ohjelma osaa käynnistää virtuaalipalvelimen, asentaa tai päivittää Abitti- ja yo-palvelimen sekä ottaa varmuuskopion palvelimen levystä. Naksu-ohjelma on saanut nimensä Abitin ohjeissa esiintyvän opettaja Onervan kissalta.

Pian julkaistaviin valvojan ohjeisiin on lisätty varmuuskopioiden ottaminen tutkinnon aikana jokaisen viikon jälkeen. Toisin kuin aikaisemmin on ohjeistettu, virtuaalipalvelimia ei tyhjennetä viikoittain tutkinnon aikana.

USB-muisteihin perustuvista palvelimista ollaan siirtymässä virtuaalisiin palvelimiin kevään 2018 ylioppilaskokeen kokemusten perusteella. Virtuaalipalvelimilla saadaan järjestettyä häiriöttömämpi koetilanne kuin USB-muisteilla toteutetuilla palvelimilla. Keväällä annettujen määräysten mukaan syksyn 2018 kokeissa yli 100 kokelaan tutkintoverkoissa ja kevään 2019 kokeissa ja sen jälkeen yli 50 kokelaan tutkintoverkoissa on käytettävä virtuaalipalvelimia.

Tulossa syksyn tutkintoon: Esteellisyyden hallinta lukiossa

Esteellisyyksien huomioon ottaminen digitaalisten kokeiden arvostelussa on tuottanut suuria vaikeuksia lukioille. Syksyn ylioppilaskokeissa opettajan ja kokelaan välille voidaan teknisesti määritellä jääviys, jolloin opettaja ei näe eikä voi arvostella kyseisen kokelaan koesuoritusta. Näin yhteen kokelaaseen liittyvä jääviys ei estä opettajaa arvostelemasta muiden kokelaiden koesuorituksia.

Tulossa syksyn aikana: Vanhat ylioppilaskokeet aineistoineen

Ylioppilastutkintolautakunnalla on tekijänoikeuslain 14 §:n mukaan erityisoikeus käyttää julkistettuja teoksia osana koetta. Oikeus ei kuitenkaan kata koetehtävien tai niiden yhteydessä olleen aineiston julkistamista kokeen jälkeen. Tämä on hankaloittanut digikokeiden tehtävien hyödyntämistä opetuksessa lukioissa.

Ylioppilastutkintolautakunta, Opetushallitus, Kopiosto ry ja Tuotos ry ovat sopineet ylioppilaskokeiden käyttöoikeudesta opetuskäytössä. Ylioppilastutkintolautakunta on avannut Examina-verkkopalvelun, jossa opettajat pääsevät aineistoon käsiksi. Palveluun kirjaudutaan OKM:n MPASSid-tunnistautumisen avulla. Jotta palvelua voi käyttää, koulutuksen järjestäjän on liityttävä MPASSid-palveluun. Liittymisen jälkeen opettajat voivat käyttää palveluun kirjautumiseen esimerkiksi Wilman, OpinSysin tai muiden vastaavien, MPASSid:n kanssa yhteensopivien palveluiden tunnuksia. Ensimmäiset kokeet julkaistaan palvelussa kuluvan syksyn aikana, joten MPASSid-palvelun ehtii vielä hyvin ottaa käyttöön ennen sitä.

Ensimmäisessä vaiheessa julkaistavat kokeet vastaavat niitä koeversioita, jotka ovat opettajien käytössä ylioppilaskokeiden arvostelupalvelussa. Mukana on valtaosa medioista, esimerkiksi videot ja vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen kokeiden kuullun ymmärtämisen äänitteet. Myöhemmin Examinaan on tarkoitus lisätä myös Abitti-käyttöön sopivat versiot kokonaisista ylioppilaskokeista.

Ohjeita tietokoneen hankintaan

Moni uusi lukion opiskelija ja huoltaja pohtii kannettavan tietokoneen hankintaa lukio-opintoja ja ylioppilaskirjoituksia varten. Konetta hankittaessa kannattaa ensisijaisesti miettiä, miten se parhaiten tukisi lukio-opiskelua. Omasta lukiosta saat lisätietoja siitä, minkälainen kone sopii parhaiten kyseisen lukion oppimisympäristöön.

Abitti-kurssikoejärjestelmässä ja ylioppilaskirjoituksissa ei käytetä koneen omia ohjelmia tai tiedostoja. Näin ollen Abitti tai ylioppilaskirjoitukset eivät aseta vaatimuksia koneen ohjelmille tai käyttöjärjestelmälle. Koejärjestelmä ei myöskään tee koneeseen muutoksia. Kurssikokeisiin ja kirjoituksiin voi tarvittaessa osallistua esimerkiksi lukion tai perheen vanhemmalla lainakoneella.

Sen sijaan koneen laitteiston on oltava yhteensopiva koejärjestelmän kanssa. Osa laitteiden myyjistä on testannut yhteensopivuuden valmiiksi, mutta osaava voi tehdä testaamisen itsekin. Hankintavaiheessa kannattaa pyrkiä sopimaan avokaupasta, jotta kaupan voi tarvittaessa purkaa.

Häiriöitä oma.abitti.fi -palvelussa (ohitse)

Päivitetty 12.35: Korjaustoimenpiteiden jälkeen Abitti toimii taas normaalisti.

oma.abitti.fi -verkkopalvelussa (kokeiden laadinta, koetehtävien ja -suoritusten siirto sekä kokeen arvostelu) on ongelmia, joita selvitämme parhaillaan.

Ongelma näkyy siten, että kirjautuminen ja sivujen lataus välillä onnistuu, välillä ei. Samoin arvostelunäkymässä pisteiden tallentuminen on epävarmaa.

Päivitämme tilannetietoa tähän tekstiin – pahoittelemme kaikille arvostelua tekeville koituvaa häiriötä!

Kaavaeditori vaatii rukkaamista

Maanantaina 16.4. julkaistusta Abitti-versiosta (104) on löydetty ongelma. Kaavaeditorissa taulukon lisääminen ja integraalin sijoitusmerkintä eivät toimi (ks. kuva). Sen sijaan muut kaavaeditorin uudet ominaisuudet (yhtälöryhmä/paloittain määritelty funktio, supistaminen ja laventaminen) toimivat kuten demosivulla http://math-demo.abitti.fi.

Odottelemme palautteita vielä tämän viikon ajan ja teemme korjaavan päivityksen ensi viikon aikana.

Pahoittelut viasta ja kiitokset kaikille ongelmasta raportoineille!

Uusin Abitti-versio ei mahdu 4 Gt tikulle

Viime perjantaina julkaistu Abitti-version kokelastikku ei mahdu 4 Gt muistitikulle. Alustavien selvittelyjen mukaan kokoa voidaan pienentää ominaisuuksia poistamatta juuri ja juuri riittävästi.

Tulemme julkaisemaan uuden alle 4 Gt:n tikulle mahtuvan Abitti-version keskiviikkona 24.1. Tämä uusi versio on yhteensopiva viimeisimpien tikkuversioiden (91-98) kanssa.