Loppukuun havaintoraportit jäävät muodostumatta

Toukokuu on ollut perinteisesti Oma Abitin nikottelun aikaa, mutta tänä keväänä toimintahäiriöt ovat jääneet vähäisiksi.

Aivan häiriöittä ei Abitti kevään harjoituskoeruuhkasta selvinnyt. Ensimmäistä lukukautta Oma Abitissa työskentelevä havaintoraporttien muodostaja on ollut sen verran kiireinen, että sille varatut määrärahat loppuivat pari päivää ennen kevätlukukauden loppua.

Havaintoraportin tärkein funktio on ollut raportoida Windows-kokelassovelluksessa käyttäjän vaihdosta. Tämä toiminnallisuus on tuotu suoraan Abitti 2 -palvelinsovelluksen versioon 1.29.0, joka julkaistiin 30. huhtikuuta. Tällä tai uudemmalla palvelinversiolla järjestetyissä kokeissa käyttäjän vaihdosta seuraa automaattisesti kokelaan kokeen päättäminen, joten havaintoraportin tutkimiseen kokeen jälkeen ei ole enää tarvetta.

Abitti-tuki toivottaa kaikille Abitin käyttäjille parasta mahdollista opetuksetonta aikaa ja lomaa!

Microsoft Defenderin toiminta paranee käyttöjärjestelmän päivityksellä

Kevään aikana Windows-kokelassovellusta käyttävissä lukioissa on ollut monenlaisia suorituskykyongelmia, jos suljetussa tutkintoverkossa olevilla kokelaiden tietokoneilla käytetään Microsoft Defender -tietoturvaohjelmaa.

Ongelmat ovat saattaneet liittyä verkkoliikenteen suureen määrään, palvelimen kuormitukseen ja teknisen valvonnan toimintahäiriöihin.

Perjantaina 23.5. julkaistu käyttöjärjestelmäpäivitys avaa tutkintoverkosta Defenderin tarvitsemia internetyhteyksiä. Näiden muutosten on havaittu parantavan tutkintoverkon toimintaa tässä nimenomaisessa tilanteessa (suljettu tutkinverkko, Abitti 2 -kokelassovellus ja Microsoft Defender).

Muutokset saa käyttöön päivittämällä käyttöjärjestelmän ja klikkaamalla Naksu 2:ssa ”Tallenna verkkoasetukset”.

Abitti-tuki on tehostetussa valmiudessa toukokuun lopussa

Maailman suurimmat harjoituskoeviikot käynnistyvät pikkuhiljaa. Tällä kertaa kyse on todellisista harjoituskokeista, sillä toukokuun kahdella viimeisellä viikolla järjestetään viimeiset todella laajat harjoituskokeet ennen syksyn 2026 ylioppilaskokeita.

Abitti-tuki on luureissa klo 9–11

Kevään Abitti 2 –harjoituskokeissa Abitti-tuessa huomattiin, että monet kokeiden käynnistymiseen liittyvät ongelmat saatiin ratkaistua puhelimen ja etätyöpöydän avulla. Lisäksi kehitystiimissä saatiin ensi käden tietoa Abitti 2:n toiminnasta.

Jatkamme intensiivistä päivystystä joka arkipäivä klo 9–11 ajalla 18.–29.5. Se tarkoittaa, että aamupäivällä normaalin Abitti-tuen lisäksi linjoilla on kehitystiimistä koottu “taustajengi” samaan tapaan kuin yo-koepäivinä.

Hanakimmin tartumme tapauksiin, joissa palvelimena on YTL Linux suljetun tutkintoverkon vaihtoehdolla. Nämä ovat etusijalla, koska näinhän se syksyn ylioppilaskoekin tehdään.

Tilaisuuden niin salliessa selvittelemme myös muita ongelmia.

Päivitä palvelimet ja kokelassovellukset

Tulemme julkaisemaan vielä tällä viikolla uusia käyttöjärjestelmäpäivityksiä sekä palvelin- ja kokelassovellusversioita, joihin on tehty monia tärkeitä korjauksia. Lisää päivityksiä saattaa tulla tarjolle kuun viimeisillä viikoilla.

Metsästämme edelleen kadonneita vastauksia, mutta parhaillaan selvittelemme Abitti 2 –kokelastikun tekniseen valvontaan liittyviä ongelmia. Osana selvitystyötä sekä palvelimelle että kokelassovelluksiin on lisätty lokitietojen keruuta, joka auttaa näiden harvinaisten ongelmien selvittämistä.

Abitti-tuessa tiedetään hyvin, että aina päivitykset eivät tapahdu “käden käänteessä”, mutta nyt jos koskaan uusien versioiden käytöstä on etua – koko kansakunnalle.

Soitellaan!

Abitti 2:ssa useita tärkeitä päivityksiä

Viime päivinä Abitti 2:een on tullut muutama tärkeä päivitys. Jotta korjauksista ehdittäisiin saada mahdollisimman paljon kokemuksia ennen kesää, Abitti-tuki ja kehitystiimi toivovat mahdollisimman monen palvelinoperaattori päivittävän Abitti 2 –palvelimensa.

Käyttöjärjestelmäpäivitykset parantavat teknistä valvontaa ja helpottavat palvelimen käynnistysongelmia

Windows-kokelassovelluksia ja Defender-virustorjuntaohjelmaa käyttävissä lukioissa on ollut runsaasti ongelmia teknisessä valvonnassa. YTL Linuxiin tehty päivitys “raottaa” suljettua tutkintoverkkoa internetiin sen verran, että Defender-virustorjuntaohjelma voi tarkistaa Abitti 2:n teknisen valvonnan olevan sallittu sovellus.

Myös Linux-kokelastikun teknisessä valvonnassa on haasteita. Ikävä kyllä tämä päivitys ei korjaa näitä puutteita. Asiaa selvitellään.

Toinen käyttöjärjestelmäpäivitys korjaa ongelman, jossa Abitti 2 -palvelin juuttuu käyttökelvottomaksi. Jumitilanne syntyi, kun palvelintietokone on sammutettu Abitti 2 –palvelimen ollessa käynnissä. Näin on voinut käydä erityisesti silloin, kun palvelinta on ajettu opettajan omalla kannettavalla. Naksu 2 –ohjelmaan tehty korjaus auttaa tässä solmussa.

Parannukset saa käyttöön näin:

  1. Päivitä käyttöjärjestelmä (katso ohje).
  2. Klikkaa Naksu 2:ssa “Tallenna verkkoasetukset”.

Palvelinohjelman päivitys nopeuttaa käynnistystä ja korjaa vastauksen tallennusongelmaa

Itse Abitti 2 -palvelimeen on tullut tärkeitä päivityksiä. Näkyvin niistä on palvelimien käynnistymisen nopeutuminen. Koetilan ohjeista on poistettu Abitti 1 –ohjeet ja lisätty Collabora Calciin liittyvä vinkki, jolla soluissa olevat laskentakaavat saa näkyviin.

Tärkein päivitys liittyy erittäin harvinaisiin vastausten tallennusongelmiin, joista Abitti-tuki on saanut raportteja. Ongelmat ovat erittäin harvinaisia. Arvio esiintyvyydestä on 0,1-1 promillea kokelaista, mutta ylioppilaskokeessa tämäkin on liikaa.

Vika ilmenee siten, että kokelaan siirtyessä katsomaan vastauksiaan viimeisintä vastausversiota ei näy. Vastaus ei myöskään näy vastaushistoriassa.

Tallennusongelmaan on tehty korjaus ja siihen liittyvä lokitusta on lisätty. Toisin sanoen, mikäli tallennusongelmia vielä havaitaan, kehittäjät toivovat löytävänsä palvelimen lokitiedoista aiempaa enemmän lisätietoa vian aiheuttajasta.

  • Abitti 2 –palvelin päivitetään Naksu 2 –ohjelmassa (katso ohje).

Vielä kaksi viikkoa!

Tässä vaiheessa moni laskee päiviä kesälomaan, mutta Abitti-tuessa lasketaan päiviä syksyn ylioppilaskokeissa. Jotta löydämme mahdollisimman paljon teknisiä ongelmia ennen syksyn ylioppilaskokeita, toivomme, että:

Kaikki lukiot päivittävät YTL Linux -käyttöjärjestelmät ja Abitti 2 –palvelimet viimeisimpään versioon.

Havaituista teknisistä ongelmista raportoidaan aktiivisesti Abitti-tukeen.

Abitti-tuki ja kehitystiimi toivottavat kaikille erittäin aurinkoisia kevätpäiviä!

Hakkerointiohjelmassa etsitään Abitti 2:n haavoittuvuuksia

Abitti 2 otetaan käyttöön ylioppilaskokeissa syksyllä 2026. Tänään Ylioppilastutkintolautakunta käynnistää hakkerointiohjelman Abitin tietoturva-aukkojen löytämiseksi.

Hackabi 4:ksi nimetty “kisa” on oikeammin palkkio-ohjelma (bug bounty programme), jossa järjestäjä ottaa vastaan ilmoituksia aukoista ja maksaa niistä palkkioita riippuen löydöksen merkittävyydestä.

YTL on järjestänyt erilaisia kisoja Abitin ympärillä aiemminkin. Ensimmäinen Abitin demoversio julkaistiin kesällä 2013. Lanseerauksen yhteydessä pidettiin ensimmäinen Hackabi-kisa, jonka osanottajat löysivät demoversiosta erilaisia tietoturva-aukkoja. Myöhemmin Hackabi-kisoissa on etsitty Abitille uutta konseptia ja matematiikan koeympäristöä.

Nyt käynnistyvä ohjelma poikkeaa edellisistä, sillä ilmoituksia vastaanotetaan, arvioidaan ja palkitaan sitä mukaa kuin niitä löytyy. Pelkkä aukon tunnistaminen ei riitä palkkioon – löytäjältä odotetaan myös ehdotusta siitä, miten hyväksikäyttö estetään tai havaitaan.

Lisätietoja:

Abitti 2 –palvelimen versiossa 1.25.0 virhe

Perjantaina julkaistussa Abitti 2 –palvelimessa on virhe. Uusi ominaisuus, palvelin- ja kokelassovelluksen version tarkistus, ei toimi. Virheen vuoksi kokelas voi nähdä näytöllään epäyhteensopivasta versiosta kertovan virheilmoituksen, vaikka versiot todellisuudessa ovat yhteensopivia.

Ongelmasta selviää päivittämällä Abitti 2 –palvelimen uuteen versioon 1.25.1.

Lautakunta pahoittelee virheestä lukioille koitunutta vaivaa ja toivottaa kaikille oikein hyviä koepäiviä!

 

Abitti 2 –palvelimien Naksu 2 –ohjelmat on päivitettävä

Abitti 2:n kehitys jatkuu nopeana. Alkuvuodesta julkaisimme Naksu 2:n täysin uudistetun version 5.0, joka helpottaa palvelinten ylläpitoa. Uudistettu Naksu 2 automatisoi monia sellaisia toimenpiteitä, jotka aiemmin oli tehtävä käsin.

Teemme perjantaina 13.2. klo 13.00 muutoksen, jonka seurauksena versiota 5.0 vanhemmat Naksu 2 –apuohjelmat lakkaavat toimimasta.

Uusimman Naksu 2:n voi asentaa liittämällä palvelimen internetiin ja seuraamalla päivitysohjetta.

Abitti 2 -palvelimen hallintaan käytettävä Naksu 2 uudistuu

Useat lukiot ovat käyttäneet Naksu 2:ta syksyn aikana, ja olemme saaneet lukioilta runsaasti palautetta. Yksi palautteen aihe on Abitti 2 -palvelinten hallintaan käytettävä Naksu 2 -ohjelma.

Tänään julkaistava Naksu 2:n versio 5.0.0 selkeyttää palvelimen asennusta ja ylläpitoa sekä korjaa lukuisia aiempien versioiden teknisiä ongelmia.

Lue lisää:

 

Tuoteomistajat julkaisemassa tiedotetta Educa-messuilla.

Störningen över: Abitti 2-servrar får inga nya adresser

Abitti 2-servrar behöver en nätverksadress från SENs system för att fungera. Denna nätverksadress och det tillhörande certifikatet måste förnyas varje gång serverns adress ändras. Detta kan ske till exempel när den dator som används som server startas om eller om datorn har varit ansluten till ett annat nätverk under tiden.

Då störningen pågick fick Abitti 2-servrar inga nya nätverksadresser från SEN:s system.

Störningen förhindrade hämtning av nya nätverksadresser och påverkade särskilt användningen av servrar i öppna nätverk.

  • Uppdatering 20.1.2026 kl. 11:51: Felsökningen har visat att systemen hos tjänsteleverantören av de digitala certifikaten fungerar normalt. Felsökningen fortsätter.
  • Uppdatering 20.1.2026 kl. 16.36: Störningen är över. Orsaken till störningen fanns i systemet som distribuerade certifikaten.

Häiriö ohi: Abitti 2 -palvelimet eivät saa uusia osoitteita

Abitti 2 -palvelimet tarvitsevat toimiakseen verkko-osoitteen YTL:n järjestelmästä. Tämä verkko-osoite ja siihen liittyvä sertifikaatti on uudistettava aina, kun palvelimen osoite muuttuu. Näin voi tapahtua esimerkiksi palvelimena käytettävän tietokoneen uudelleenkäynnistyksen yhteydessä tai jos tietokone on ollut välillä ollut liitettynä muuhun verkkoon.

Ongelman aikana Abitti 2 -palvelimet eivät saaneet YTL:n järjestelmältä uusia verkko-osoitteita.

Häiriö estää uusien verkko-osoitteiden hakemisen ja haittaa erityisesti avoimen verkon palvelimien käyttöä.

  • Päivitys 20.1.2026 klo 11:51: Vian selvitys on osoittanut, että sertifikaatteja toimittava järjestelmä toimii normaalisti. Vian selvitystä jatketaan.
  • Päivitys 20.1.2026 klo 16.36: Vika on ohi. Aiheuttaja oli lopulta sertifikaatteja toimittava järjestelmä.