Ääniongelmaan ja kokeen päättämiseen korjaus

Tällä viikolla Abitti-kokeissa on havaittu ongelmia äänien toiminnassa. Opiskelijoiden koneiden äänet ovat saattaneet kuulua väärästä äänilähteestä tai olla kokonaan kuulumatta. Kokeen päättämiseen liittyvistä harhaanjohtavista virheilmoituksista raportoimme jo aiemmin.

Oma.abitista ke 24.1. klo 12.40 jälkeen ladattavat kokeet sisältävät korjauksen tähän ongelmaan. Korjauksen asennus aiheuttaa opiskelijan käyttöliittymän uudelleenkäynnistymisen. Koneen käynnistyttyä kirjautumisnäkymä katoaa hetkeksi, mutta käynnistyy automaattisesti uudelleen.

Alla video tapahtumasta.

Kokeen päättämisen ongelmia on korjattu päivityksellä

Tammikuun alussa julkaistussa Abitti-versiossa ABITTI2352B on ollut erilaisia vikoja liittyen kokeen päättämiseen. Ilmoitimme jo hämmentävästä virheilmoituksesta A-osan palauttamisesta. Toisessa kokeen päättämiseen liittyvässä virheellisessä virheilmoituksessa kokelaan verkkoyhteys on katkennut.

Virheilmoituksista huolimatta kaikki koevastaukset ovat tallentuneet ja siirtyneet arvosteltavaksi.

Oma.abitti-verkkopalveluun asennettiin pe 19.1. klo 17 päivitys, joka korjaa kokeen päättämiseen liittyviä virheitä. Päivitys siirtyy kokelaan tikulle kokeen ja koetilan palvelimen kautta.

Ikävä kyllä pe klo 17 asennettu päivitys aiheuttaa kokeen suorittamisen estävän virheen elokuussa julkaistuun Abitti-versioon ABITTI2332G:

Elokuun version kanssa yhteensopiva päivitys on julkaistu ma 22.1. klo 13.10. Se toimii sekä elo- että tammikuun Abitti-versioissa.

Vika korjataan kevään ylioppilaskokeissa käytettävään Abitti-versioon. Uutta Abitti-versiota emme tämän virheen vuoksi tule julkaisemaan.

  • Päivitys 22.1. klo 14.55: Lisätty tieto päivityksen ongelmista elokuun Abitti-version kanssa

 

A-osa on palautettu, vaikka Abitti muuta väittääkin

Uusimassa Abitti-versiossa (ABITTI2352B ja SERVER23523) osa kokelaista saa koetta päättäessään hämmentävän virheilmoituksen “A-osaa ei pystytty palauttamaan yhteysongelman takia”.

Virheilmoitus tulee kokelaille satunnaisesti. Se ei siis riipu mitenkään suoritettavasta kokeesta.

Virheilmoitus on sikäli harmiton, että todellisuudessa kokeen päättäminen on onnistunut ja koesuoritukset ovat turvassa.

Vika korjataan kevään ylioppilaskokeissa käytettävään Abitti-versioon. Uutta Abitti-versiota emme tämän virheen vuoksi tule julkaisemaan.

Lukitut sovellukset ja palvelimen verkko-osoitteet helpottavat Abitti 2 -kokeiluja

Abitti 2:n kehitystyö on jälleen edennyt. Koetilan palvelimelle saa verkko-osoitteen ja ensimmäiset versiot kokelaan koetilanteen lukitsevista sovelluksista on julkaistu. Uudella Abitilla voi nyt järjestää kokeita, joissa ei tarvita oheisohjelmia eikä kuuntelukerroiltaan rajoitettuja äänitteitä.

Jäähyväiset harjoituskokeiden Abitti-verkolle

Nykyisessä Abitissa koe järjestetään internetistä erotetussa omassa verkossaan. Tämä tekee harjoitustilanteiden järjestämisestä hankalaa, sillä lukioissa on oltava Abitti-harjoitteluun oma erillinen verkkonsa. Verkossa voi olla kerrallaan vain yksi palvelin, jossa toki voi olla samanaikaisesti useita kokeita. Nämä rajoitukset eivät ole ongelma ylioppilaskokeessa, mutta harjoitteluvaiheessa ne ovat vaatineet lukioilta melkoista hallinnointia.

Uudessa Abitti-versiossa harjoituskäytön koetilan palvelimet voivat sijaita koulun sisäverkossa tai internetissä. Samassa verkossa voi olla useita palvelimia. Palvelinta voi ajaa omalla kannettavalla, lukion tilassa olevalla palvelimella tai pilvessä olevassa kontissa. Lisääntyvä joustavuus tulee helpottamaan tietotekniikkajärjestelyjä lukioissa ja tekee vähitellen avoimeksi lähdekoodiksi muuttuvasta Abitista varteenotettavan vaihtoehdon myös muille turvallista digikoealustaa tarvitseville organisaatioille.

Oikean palvelimen tavoittamiseksi ja verkkoliikenteen salaamiseksi palvelimella on oltava verkko-osoite. Vasta julkaistun päivityksen ansiosta Abitti 2 –palvelimet saavat YTL:ltä koepäivän ajaksi osoitteen ja salauksessa tarvittavan sertifikaatin. Osoitteen saamiseksi palvelimen ylläpitäjän on pyydettävä asennuskoodi Abitti-tuelta.

Ylioppilaskoe järjestetään jatkossakin suljetussa, tietoturvallisessa tutkintoverkossa.

Kokelaan lukittu koeohjelma Windowsille

Kokelaan kannalta näkyvä muutos on koesovellus, joka käynnistyessään estää pääsyn koneen muihin ohjelmiin, tiedostoihin ja internetiin. Koesovellus on julkaistu Windowsille. Sovellus on kokeiluasteella, mutta toimiva.

Lukitus ei ole ainoa keino tuoda tasa-arvoinen koetilanne. Lopullinen kokelaan sovellus tulee sisältämään nykyisenkaltaisen valvontakomponentin, joka seuraa kokeen aikana koneen käyttöä mahdollisten väärinkäytösten varalta. Nyt julkaistuissa sovellusversioissa tällaista valvontakomponenttia ei vielä ole.

Alkuvuoden tärkein tavoite on ohjeisohjelmien selkeyttäminen

Tällä hetkellä jaossa olevassa Abitti 2:ssa on avoimen lähdekoodin NextCloud-ohjelmistoon perustuva pilviympäristö, mutta sille etsitään kevyempiä vaihtoehtoja. Nyt näyttää siltä, että Abitti 2:ssa kokelaan käytössä on koe- ja aineistosivun lisäksi jonkinlainen “pilvihakemisto”, johon kokeen aikana ohjeisohjelmilla tehdyt dokumentit tallentuisivat. Sovellukset käynnistyvät omaan selainikkunaansa.

Abitti 2:n käynnistystä edelsi perusteellinen yhdessä lukioiden ja muiden sidosryhmien kanssa tehty selvitystyö. Sen perusteella tiedetään, että lukioiden on saatava tiedot oheisohjelmien valikoimasta ja toiminnasta mahdollisimman aikaisin. Siksi alkuvuoden tärkeimpänä tavoitteena on selkeyttää näitä kysymyksiä.

Tätä odotellessa Abitti 2:lla voi järjestää kokeita, joissa ei tarvita ohjeisohjelmia tai kuuntelukerroillaan rajoitettuja äänitteitä. Otamme mielellämme vastaan kokeiluraportteja Abitti-tukeen.

Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

 

Lue lisää:

Uudessa Abitti-versiossa kokelas voi päättää oman kokeensa

Marraskuussa julkaistussa Abitti-versiossa oli pitkään toivottu ominaisuus, jolla valvoja pystyi päättämään kokelaan kokeen suorituksen. Ominaisuus on tärkeä lisä koetilanteen turvallisuuteen langattomien tutkintoverkkojen yleistyessä. Se estää kokelasta muokkaamasta koesuorituksiaan ilman koneen uudelleenkäynnistystä.

Nyt julkaistavassa Abitti-versiossa valvojan lisäksi kokelas voi päättää kokeensa suorituksen.

Kokeen päättämisen lisäksi koesivun navigointia on parannettu. Navigaatiosta on mahdollisuus siirtyä suoraan alitehtäviin ja navigaatio näyttää, jos tehtävässä on vastattu liian moneen alitehtävään.

Vanhat, ennen to 4.1.2024 klo 15.00 ladatut mex-tiedostot eivät toimi nyt julkaistavilla tikuilla. Tämä ei estä käyttämästä vanhoja kokeita, sillä ne toimivat edelleen lataamalla oma.abitista kokeen mex-tiedosto uudelleen. Näin koetiedostoon tulee uusin ajantasainen koetilanteen ohjelmakoodi.

Uusi Abitti ei toimi yhteen vanhojen versioiden kanssa, joten uuden version käyttöönotto edellyttää sekä kokelastikkujen että palvelimen päivitystä.

Lue lisää: Muutosloki

Uudessa Abitti 2 -testiversiossa on sovelluksia

Tänään julkaistussa Abitti 2 –testiversiossa on ensimmäistä kertaa mukana sovelluksia. Abitti 2:een on lisätty avoimen lähdekoodin NextCloud-ohjelma, jossa on kaksi ohjelmaa: CAS-laskin GeoGebra ja vektoripohjainen piirto-ohjelma Draw.io.

Molemmat ovat vahvoja ehdokkaita Abitti 2:n sovelluksiksi, mutta NextCloudille kartoitetaan vielä vaihtoehtoja. Kokelaan kannalta lopputulos tulee olemaan samanlainen kuin nyt: koe- ja aineistosivun lisäksi kokelas voi avata “pilvipalvelun”, josta koeympäristön ohjelmat löytyvät. “Pilveen” tallennetut dokumentit säilyvät mahdollisen laiterikon sattuessa, kuten nykyisessäkin koeympäristössä.

Lue lisää:

NextCloud-pilvipalveluun vievä linkki löytyy koesivun vasemmasta alanurkasta.
NextCloudista löytyy GeoGebra…
…ja Draw.io, joka sopii esim. voimavektorien, kytkinkaavioiden ja muiden viivapiirrosten piirtämiseen.

Abitti 2:ta voi jo kokeilla Windowsilla, macOS:lla ja Chromebookilla

Abitti 2025, tuttavallisemmin Abitti 2, on jo tekeillä. Uusi versio on vielä todella keskeneräinen, mutta sillä voi jo järjestää harjoituskokeita. Kokeet tehdään vanhaan tapaan Bertalla ja arvostellaan oma.abitissa kuten nytkin.

Abitti 2:ssa ei ole minkäänlaisia kokelaan koeympäristön lukitusominaisuuksia, kokelaan sovelluksia eikä se osaa soittaa kuuntelukerroiltaan rajoitettuja äänitteitä. Koska lukitusominaisuuksia ei ole, voi kokeen aikana käyttää koneelle asennettuja laskinohjelmia.

Tällä hetkellä Abitti 2:n kehityksessä tutkitaan, miten kokelaan lukittuun koeympäristöön tulevat ohjelmat asettuvat tuttujen koe- ja aineistosivujen rinnalle. Kokeilussa selvitetään, miten avoimen lähdekoodin NextCloud –ohjelmiston tiedostonäkymä sopisi koetilanteen “pilvipalveluksi”.

Abitti 2 –sivulle on päivitetty testausohjeen Windowsille, macOS:lle ja Chromebookille.

Lue lisää:

Uusi Abitti-versio mahdollistaa kokelaan kokeen päättämisen

Tänään julkaistu Abitti-versio sisältää kaksi näkyvää uutuutta: kokelas näkee kokeen päätyttyä koesuorituksensa ja valvoja voi päättää kokelaan koesuorituksen.

Koesivun toiminnallisuuksiin on tehty tekninen parannus. Siksi uuteen Abitti-versioon siirtyminen vaatii aiemmin oma.abitista ennen pe 24.11. Klo 15 ladattujen mex-tiedostojen lataamisen uudelleen.

Uusi Abitti ei toimi yhteen vanhojen versioiden kanssa, joten uuden version käyttöönotto edellyttää sekä kokelastikkujen että palvelimen päivitystä. 

Uutta versiota ei tarvitse ottaa heti käyttöön, sillä oma.abitista ladatut mex-tiedostot toimivat myös vanhoilla tikkuversioilla.

Yhteenveto koesuorituksista helpottaa tarkistusta

Kokelas näkee kokeen päätyttyään yhteenvedon jättämistään koesuorituksista. Yhteenvedossa näkyvät arvosteluun lähtevät koesuoritukset siten kuin opettajat ja sensorit ne näkevät. Yhteenvetosivun tavoitteena on helpottaa arvosteluun jätettävän koesuorituksen virheettömyyden tarkistamista. Yhteenvetosivulta on vielä mahdollista palata muokkaamaan koesuorituksia.

Harjoituskokeissa annettava sähköpostiosoite syötetään nyt kirjautumisen yhteydessä, jotta yhteenvetosivu olisi mahdollisimman selkeä.

Valvoja voi päättää kokelaan koesuorituksen

Langattomien tutkintoverkkojen yleistyessä huoli koesuorituksen jatkamisesta koetilasta poistumisen jälkeen on kasvanut. Nyt kokeen valvoja voi päättää kokelaan koesuorituksen valvojan näytöstä. Tämän jälkeen kokelas ei enää voi päivittää koesuorituksiaan ilman uutta kirjautumista.

Ylioppilaskokeissa uuteen kirjautumiseen tarvitaan aina valvojilla olevat salassa pidettävät avainluvut. Harjoituskokeissa uuden avainluvun voi vaihtaa valvojan näytöltä. Uudet estävät koetilasta poistunutta kokelasta kirjautumaan uudelleen kokeeseen.

Tekninen uudistus vähentää tikkujen päivitystarvetta entisestään

Pellin alla on tehty iso uudistus, jossa koesivun tekniikkaa (esim. aiempien vastausversioiden palautus, kokeen päättäminen) on siirretty kokelaan tikulta koepaketin yhteydessä kokeeseen välitettäväksi. Muutoksen ansiosta Abittiin voidaan tehdä aiempaa laajempia parannuksia ilman varsinaista tikkupäivitystä.

Kulmia on hiottu

Pieniä näkyviä päivityksiä ovat seuraavat:

  • Varsinaisia laiteajureita ei ole lisätty, mutta syksyn yo-kokeessa käynnistysvalikon viimeisinä olleet kesällä lisätyt käynnistysvaihtoehdot (Nihonium, Indium, Flerovium, Livermorium) on siirretty listan alkuun.
  • Otavan MAOL-digitaulukot ja Schoolstore Nspire lisäosa on päivitetty.
  • Koesivun käyttöliittymän kieli seuraa kokeen kieltä. Käyttöjärjestelmän (esim. ohjelmien käyttöliittymät) kielen kokelas voi edelleen valita vapaasti.
  • Kokeen suorittajan käyttöehdot on päivitetty versioon 1.5, jotta ne toimisivat myös Abitti 2:n yhteydessä. Ainoa muutos on se, että nyt koeohjelmistoa voidaan jakaa levynkuvan lisäksi asennuspakettina.

Mex-tiedostot on ladattava uudelleen

Edellä mainitusta teknisestä uudistuksesta johtuen vanhat, ennen pe 24.11. klo 15 ladatut mex-tiedostot eivät toimi nyt julkaistavilla tikuilla. Tämä ei estä käyttämästä vanhoja kokeita, sillä ne toimivat edelleen lataamalla oma.abitista kokeen mex-tiedosto uudelleen. Näin koetiedostoon tulee uusin ajantasainen koetilanteen ohjelmakoodi.

Vanhoja Abitti-tikkuja käytettäessä mex-tiedostoja ei tarvitse ladata uudelleen.

Abitti 2 tulikokeessa – ensimmäinen testi lukiolaisten kanssa onnistuneesti läpi

Alkuvuodesta 2022 käynnistynyt Abitin kehittämishanke otti lokakuussa ison askelen kohti konkretiaa, kun ensimmäiset lukiolaiset saivat testata Abitti-sovellusta kurssikokeessaan. Ensimmäisessä kokeilussa koejärjestelyt olivat lopullisesta tavoitteesta hieman poikkeavat, mutta joka tapauksessa kenttätestit vahvistivat uskoa kehitystyöhön. Suunta on oikea. 

Lokakuiseen yhteiskuntaopin ja historian kokeeseen oli kokoontunut runsaat 20 lukiolaista. Käytössä oli erillinen, yleensä näkövammaisten kokeissa käytettävä tietokone pienin lisävirityksin. Yhteyksistä huolehtivat langattomat tukiasemat, jotka eivät kuitenkaan jokaisen koneen osalta suostuneet yhteistyöhön. Opiskelijoiden siirto varatukiasemille ja kaapeliverkkoon ratkaisi pulman. Muilta osin testi onnistui suunnitellusti. 

Yksi tärkeimmistä testistä saaduista opeista koski lukittavaa koeympäristöä. Käytössä ollut Safe Exam Browser osoittautui kenttätestissä toimivaksi ja varmatoimiseksi, mutta sen soveltuvuus ylioppilaskokeiden käyttöön jäi pohdituttamaan. Koska Safe Exam Browserin muokattavuus ja siinä käytetyt teknologiat eivät tuntuneet parhailta mahdollisilta, katsoi YTL:n testiryhmä parhaaksi vaihtoehdoksi alkaa kehittää omaa ratkaisua lukittavaan koeympäristöön. Ohjelma on kuitenkin hyvä referenssi erityisesti Windows-ympäristön lukintaan. 

Haluatko testata Abitti 2 -sovellusta? 

Jokaisella lukiolla on pian mahdollisuus tutustua Abitti 2 -sovellukseen, kun sen ensimmäinen versio julkaistaan viikolla 47. Sovelluksessa on suuri osa tikku-Abitista tutuista ominaisuuksista ilman oheisohjelmistoja. Sillä voi siis jo järjestää harjoituskokeita, joissa suljettua koeympäristöjä, kuuntelukerroiltaan rajoitettuja äänitteitä tai oheisohjelmistoja ei tarvita. 

Testeihin ei tarvitse ilmoittautua, vaan sekä palvelin- että kokelaan sovellus tulevat ladattavaksi ja jokaisen halukkaan lukion käyttöön samaan aikaan. Mikään ei vielä tässä vaiheessa velvoita ottamaan uutta sovellusta käyttöön – lukiot voivat jatkaa kokeiden pitämistä vanhassa Abitissa vielä pitkään. Jos kuitenkin haluat olla testauksen etujoukoissa, kaikki palaute Abitti 2 -sovelluksesta on tervetullutta! 

Voit seurata, mitä ominaisuuksia Abitti 2 -sovelluksessa jo on ja mihin se ei vielä kykene tältä sivulta